Midianilaisia, amalekilaisia ja kaikkia Idän miehiä oli asettunut tasangolle niin paljon kuin heinäsirkkoja; ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, niitä oli niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla
Nyt se sitten on täällä. Suomessa pääsi tapahtumaan salakavala katujengien invaasio. Ei ole lainkaan liioittelua sanoa, että true crime tuli kylään. Kirjaimellisesti. Ja tätä ei pidä sekoittaa podcastista kuultavaan, naurunräkätyksen säestämään fiktiiviseen false crime-muistoon. Ehei. Tämä on sitä ihka oikeaa ja käsin kosketeltavaa true crimea.
Vielä tänään suomalaisten katujengiläisten aseistuksena toimivat lähinnä linkkuveitset, nyrkit ja rap-lyriikat. Tältä osin poliisi on tyytyväinen. Ei ehkä kannattaisi. Tilanne nimittäin muuttuu yhdessä yössä, kun porukka keksii piipahtaa länsinaapurissa. Toistaiseksi sieltä on haettu lähinnä lakritsipiippuja ja nuuskapurkkeja. Ruotsissa on kuitenkin tarjolla vähän muutakin, kuten automaattiaseita ja käsikranaatteja. Sinne ne ovat kulkeutuneet reittiä Balkan – Hollanti – Ruotsi. Hollannista siis tavataan hakea kokaiinia ja hasista, mutta samalla kyytiin heitetään hiukan raskaampaakin tavaraa. Vähän jokaisella ruotsalaisella räppärillä onkin Monclerin takin taskussa yksi tai kaksi kranaattia ja Glock. Varastetun (tai Spotify-striimaustuloilla ostetun) Audi RS6:n peräkontissa on tyypillisesti Kalle. Se on siis AK47-rynnäkkökiväärin hauska katunimi. Suomessa niitä voidaan toistaiseksi nähdä vain Netflixissä.
Suomalainen poliisi tietysti tarkkailee uhkakuvia muualtakin kuin suoratoistopalvelusta. Rikostorjunnallisena lääkkeenä katujengien nopealle metastoitumiselle tarjoillaan kuitenkin lähinnä tv-studion design-tuolilta suollettua sanahelinää. Puhutaan esimerkiksi ennaltaehkäisystä ja moniviranomaisyhteistyöstä. Oudoin torjuntakeino on olla mainitsematta katujengien nimiä:
– Yritämme välttää nimen mainitsemista, koska nämä ryhmät elävät julkisuudesta ja keräävät siitä mainetta ja kunniaa itselleen. Joka kerta kun tällaisen ryhmän nimi mainitaan, se ajaa muutaman nuoren liittymään sinne. Henkilökohtaisestei olen sitä mieltä, että näitä nimiä ei pitäisi julkisuudessa mainita, Länsi-Uudenmaan poliisin komisario Väänänen perustelee. (Länsiväylä, 2.10.2021)
Tällainen vaikeneminen vaikuttaa myös melkoiselta kaksinaismoralismilta. Kadulla kekkuloivien jengien nimiä ei haluta mainita. Samaan aikaan suomalaiselle true crimelle toden teolla kasvot antaneen Katiska kartellin ja sen jäsenten nimiä on kuitenkin toitotettu siekailematta jo pari vuotta. Katiska kartellin väestä on kirjoitettu kirjoja ja tehty televisiosarjoja. Vastaavasti poliisi on jo kuukausia hokenut esimerkiksi Mantaqa-ryhmän nimeä kaikissa mahdollisissa medioissa. Kulloisenkin toimintatavan valinta ei avaudu ainakaan tavalliselle kansalaiselle.
Täysin varmaa siis on, että melko pian suomalaiseen hälytyskeskukseen alkaa tulla ilmoituksia sarjatuliaseen papatuksesta. Kaduilla koettava true crime muuttuu asteen pari nykyistä vakavammaksi. Siksi sanahelinän sijaan kannattaisikin yrittää kiristää lakeja jo ennakkoon. Ei Kalašnikovista tietysti elinkautista voi antaa, mutta kymmenenkin vuoden tuomio automaattiaseesta hillitsisi kovasti gangstaräppärin mielenkiintoa kanniskella sellaista mukanaan.